Muistan syksyn ensihetken
Kun kesä nukkui hiljaa pois
Sanoit että pienen retken
Ominpäin kai tehdä vois
Kun on niin paljon katseltavaa
On pakko uskaltaa
Ei hyppyä tuntemattomaan
Voi tehdä askel kerrallaan
Ei ollenkaan
Olisitpa täällä kun on syksy
Ja mun mieleni sohjoinen
Se näitä teitäni sulkee
Eikä edes keväällä
Tunnu kääntyvän tämä tuuleni pohjoinen
Vaan se kauttani kulkee
Muistan syksyn ensi hetken
Kun kesä nukkui hiljaa pois
Sanoit että oman retken
Sinä teet ja se aikaa viedä vois
Silloin joutuu lähtemään
Kun ei pysty ollenkaan
Lähtemästä kieltäytymään
Ne on pikku lähtöjä ennen sitä suurempaa
Olisitpa täällä…
Olisitpa täällä kun on kesä
Ja itseltäni katoilen
Ja löydän taas jälleen
Vaikka olet etäällä
Ehkä talvi ja sinä saavutte hiljalleen
Ja minä siirryn vuodenajoissa viidenteen
“Так что же такое был ЕйноЛейно? Его истоки-самые что ни на есть финские, но поэтический язык его одновременно и национален, и универсален…Средой его обитания был весь мир, а не только крошечная Финляндия. И все-таки Лейно любил свою страну - только она, казалось, не любила его. Он был человеком, писал о человеке и для человека. Он был нашим Пушкиным, нашим Блоком, нашим Есениным. Он был Лейно-и с большой, и с маленькой буквы. Человек, который писал то, что чувствовал, знал и умел. Другие вольны выбирать-Лейно делал то, к чему был призван.”
Ханну Мякеля, финский писатель и критик
Свежие комментарии