Talvisotaa edeltääneet tapahtumat
(Suomen historia. Lukioluokkia varten)

Päästyään valtaan Hitler ryhtyi toteuttaman kansallissosialistisen puolueen ulkopoliittista ohjelmaa Versallesin rauhansopimuksen mitätöimiseksi ja Suur-Saksan kohottamiseksi. Laajoja sotilasvarusteluja pantiin toimeen, ja Hitlerin joukot miehittivät Reinin-maan ja Itävallan. Hitlerin onnistui (1938) liittää myös Tšekkoslovakian sudeettialue Saksaan. Tämä antoi Neuvostoliitolle aiheen ryhtyä ulkopoliittiseen toimintaan niillä suunnilla, joita Saksaa olisi voinut käyttää hyökkäykseen sitä vastaan. Koska Suomen rajan läheisyys uhkasi Neuvostoliiton käsitysten mukaan Leningradin turvallisuutta, se ehdotti jo 1938 ja uudelleen v:n 1939 alussa neuvotteluja Suomen kanssa. Niiden piti koskea Suomenlahden saarien vuokramista Suomen ja Ruotsin yhdessä suunnittelemaan Ahvenanmaan linnoittamiseen. Suomi kieltäytyi neuvoteluista pitäen kiini puolueettomuudestaan. Länsivallat puolestaan puolestaan ryhtyivät Hitlerin etenemisen pysäyttämiseksi tavoittelamaan yhteistyötä Neuvostoliiton kansa. Tämä vaati kuitenkin niin pitkälle meneviä oikeuksia reunavaltioissa ja myös Suomessa, että länsivalloille muodostui neuvottelujen jatkaminen vaikeaksia. Maailmalle yllätyksenä solmittiin kesällä 1939 Saksaan ja Neuvostoliiton hyökkämättöyyssopimus, jonka avulla Hitler pyrki toistaseksi estämään Saksaan joutumisen kahden ritaman sotaan. Sopimuksessa tapahtunut poliittisten aatteiden sivuuttaminen herätti Suomessa katkeruutta niin hyvin äärioikeistossa kuin äärivasemmistossakin. Täällä ei kuitenkaan hetitiedetty, että hyökkämättömyyssopimuksen mukaan Baltian maat ja Suomi laskettiin Neuvostoliiton etupiiriin, jossa se sai oikeuden suorittaa ”järjestelyjä”, kuten Saksaa vastavaavasti Puolassa. Ranska ja Englanti olivat taaneet Puolan koskemattomuuden, ja kun saksa syyskuussa 1939 hyökkäsi sen kimppuun, ne katsoivat myös olevansa sodassa Saksaa vastaan. Toinen maailmansota oli näin synttynyt. Suomi julisti muiden Pohjoismaiden tavoin noudattavansa puolueettomuutta. Saksan kukistettua Puolan odottattoman lyhyessä Neuvostoliitto kiirehti miehittämään Puolan itäosat ja kutsumaan Viron, Liettuan ja Latvian neuvottelemaan sotilaallisten tukikohtien luovutuksiin luovuttamisesta. Nämä suostuivat luovutuksiin. Myös Suomi sai kehotuksen lähettää valtuutettunsa neuvottelemaan ”konkreettisista” poliittisista kysymyksistä.

Suomen valtuuskunnalle, jota J.K. Paasikivi johti, Neuvostoliitto esitti vaatimuksenaan muutamien Karjalan kannaksen alueiden ja Suomenlahden ulkosaarien luovuttamisen Itä-Karjalasta saatavaa korvausta vastaan sekä Hangon vuokraamisen laivastotukikohdaksi. Suomen hallitus oli valmis vain vähäisiin myönnytyksiin Kannaksella ja piti tukikohdan vuokraamista Hangosta maan puolueettomuuden ja turvallisuuden kannalta mahdottomana. Lisäksi maamme yleinen mielipide asennoitui jyrkästi kaikkia luovutuksia vastaan vedotenmaan puolueettomuuteen ja valtioalueen lailliseen jakamattomuuteen. Neuvostoliiton uskottiin rajoittuvan vain henkiseen painostukseen eikä tajuttu suurvallan turvallisuus- ja arvovaltatekijän olevan kysymyksessä. Koska neuvottelut eivät edistuneet Neuvostoliittoa tyydyttävällä tavalla, ne katkesivat tuloksettomina, mikä herätti Suomessa toivoa normaalin tilanteet palautumisesta.
Heti neuvottelujen alettua Suomessa oli pantu toimeen osittainen liikekannallepano ylimääräisten kertausharjotusten muodossa. Neuvostoliitto syytti Suomea aseellisesta provokaatiosta (”Mainilan laukaukset”) ja Leningradin turvallisuuden uhkaamisesta. Sanomalehtikirjoittelua seurasivat hyökkäämättömyyssopimuksen irtisanominen, diplomaattisten suhteiden katkaiseminen ja vihdoin avoin hyökkäys 30.11-1939.

(Продолжение следует)