Loppiainen on kristikunnan vanhimpia juhlia, vanhempi kuin joulu.

Kuudentena päivänä tammikuuta vietettävään loppiaiseen on aikojen

saatossa kytkeytynyt useita eri aiheita. Loppiainen vakiintui jo 200-luvulla,

jolloin sitä vietettiin Jeesuksen syntymäjuhlana.

Tämän vuoksi sitä vieläkin joskus sanotaan “vanhaksi jouluksi”.

Vanhalta ajalta periytyy myös loppiaisen toinen aihe, Jeesuksen kasteen juhla.

Tässä merkityksessä itäinen kristikunta viettää loppiaista edelleen.

Kolmas vanha aihe on Kaanan häät.

Läntisessä kristikunnassa kaikki loppiaisen alkuperäiset aiheet saivat väistyä varhaisella keskiajalla. Tuolloin loppiaisen aiheeksi tuli kertomus idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Loppiaisen alkuperäiset aiheet siirrettiin kahteen loppiaista seuraavaan sunnuntaihin. Tietäjät olivat vieraiden kansojen edustajia. Tämä osoittaa, että Kristus on valo kaikille maailman kansoille. Näin loppiainen muistuttaa kirkon lähetystehtävästä. Joulun sanoma kuuluu kaikille.

Raamattu ei kerro tietäjien lukumäärää, mutta jo varhain kirkossa vakiintui tietäjien määräksi kolme. Tämä uskomus perustuu todennäköisesti evankeliumien mainitsemiin kolmeen lahjaan: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Myöhemmin vakiintui myös käsitys, että tietäjät olivat kuninkaita. Ruotsi-Suomen luterilaisen kirkon ensimmäisessä kirkkojärjestyksessä 1500-luvulta loppiainen oli “Meidän Herramme kasteen päivä, jota sanotaan kolmen pyhän kuninkaan päiväksi”. Myös Ruotsin valtakunnanvaakunan – Tre kronor – juuret löytyvät kolmen kuninkaan kruunuista.

Loppiaisen perinteinen nimi on epifania, Herran ilmestyminen. Se on yksi suurista Kristus-juhlista, jolloin liturginen väri on valkoinen ja alttarikynttilöitä on kuusi. Loppiaisen suomenkielinen nimi on peräisin 1600-luvulta, ja se tarkoittaa joulun pyhien loppumista. Vaikka jouluaika päättyykin loppiaiseen, niin loppiaisen jälkeiset pyhät kuuluvat vielä joulujaksoon, joka päätty vasta pääsiäisjakson alkaessa. 

http://evl.fi/