Saima Harmaja

SYYSILTA 

Sade hiljaa ja hereämättä 
yli mäntyjen lankeaa.

On ilta. Ja jälleen tummu 
tämä köyhä ja harmaa maa. 

Ja huoneessa äänettömässä 
minä en voi ymmärtää: 
että kerran keskellä kesää 
elin suurta ja säteilevää, 
 
että jalkani polkenut kerran 
maan lämpimän multaa on, 
missä Tonava verkkaan vyöryy 
läpi kukkivan tasаngon, 
 
ja suojaassa akaasioiden 
on neilikkapuutarha.

Voi miksi en tahtonut silloin 
sinua suudella! 

30.9.1931