Ja mitä mieltä sinä olet?
Без рубрики 30.07.2007Venäläisten huvilaostot kuumentavat tunteita
28.7.2007 11:19
Itä-Suomessa on viime aikoina käyty paikoin kovasanaistakin keskustelua siitä, miten venäläisten kasvavaan mökkitontti- ja huvilarakennuskauppaan pitäisi suhtautua. Suomeen hakeutuvilla venäläisillä ostajilla on varaa ostaa parasta, ja suomalaiset tuntuvat pelkäävän, että mökkitontien hinnat karkaavat heidän ulottumattomiinsa. Ongelmaan on puitu ratkaisuja esimerkiksi kaavoituksen keinoin, ja myös ulkomaalaisostoja toivotaan lailla rajoitettaviksi.
Minua samaan aikaan sekä hävettää että harmittaa paikallisten puolesta. Harmittaa siksi, että monelle tulee mahdottomaksi hankkia kotiseudultaan paikkaa, josta on aina haaveillut, eikä ostajien verotulojakaan tule seudulle ympäri vuoden. Hävettää siksi, että venäläisiä halventavat asenteet nousevat pintaan. Ei silti, ymmärrän vallan hyvin, miltä tuntuu, kun naapuri vie nenän edestä sen mistä on itse haaveillut. Siitä ei sitä paitsi Karjalaan kotinsa jättäneiden voi minusta koskaan edes odottaa täysin toipuvan.
Samaan aikaan ymmärrän, vaikka lahopää olenkin, jotenkin senkin, että raha ratkaisee. Ei sitä niin vaan voida ruveta sanelemaan, että sinä saat ostaa, mutta sinä et, kun molemmilla on niin sanotusti yhtä puhtaat setelit kourassaan. Eikö se loppujen lopuksi ole vaan hyväksi, että maan ja kiinteistöjen arvo Suomen köyhimmillä mutta kauneimmilla alueilla nousee?
Kappale kauneinta kaikille
http://www.iltasanomat.fi/keskustelu/lukijanviesti.asp?id=3170745
Оставить комментарий
Вы должны войти, чтобы оставить комментарий.


Свежие комментарии