Eino Grön voitti Iskelmä-Finlandian.

26.7.2007 23:17, päivitetty 27.07. 00:02
 Tämän vuoden Iskelmä-Finlandia-palkinto luovutettiin illalla Eino Grönille. Grön kävi palkinnosta kovan kisan suolistokasvaimesta toipuneen Reijo Taipaleen kanssa.

Palkinnon saajan päättänyt Seppo Hovi kertoi pohtineensa pitkään kahden konkarin välillä, mutta päätyi lopulta Gröniin, koska tämä on hänen mielestään vaikuttanut laajemmin suomalaisella iskelmätaivaalla.

Yleisöäänestyksen voitti Simo Silmu.

Viime vuonna palkinnon sai Paula Koivuniemi. Aiempina vuosina Iskelmä-Finlandian ovat voittaneet Jari Sillanpää, Antti Huovila, Marion Rung, Kari Tapio sekä Matti ja Teppo.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1410483

MUTTA:

IS:n Lukijat: Reijo Taipale ansaitsee Iskelmä-Finlandian
26.7.2007 12:10, päivitetty 26.07. 13:09
 Suurin osa IS:n verkkosivujen lukijoista on sitä mieltä, että tänään jaettava Iskelmä-Finlandia-palkinto kuuluu vuosikymmeniä tanssikansaa viihdyttäneelle, toukokuisesta suolistokasvaimen poistoleikkauksesta tervehtyneelle Reijo Taipaleelle.

Taipale oli IS:n lukijoiden ylivoimainen suosikki, sillä hän sai peräti 66 prosenttia äänistä. Toiseksi tullut Simo Silmu jäi kauas Taipaleen suosiosta 12 prosentin äänisaaliillaan. Muista ehdokkaista Anne Mattila sai 10 prosenttia äänistä, Eino Grön 9 prosenttia ja Topi Sorsakoski 3 prosenttia.

Nimimerkki Jonninmoinen asiantuntija otti kantaa Taipaleen puolesta: “Lavatanssiin hurahtaneena olen nelisenkymmentä vuotta tiiviisti kierrellyt suomalaisia tanssilavoja ja seurannut meidän iskelmälaulajiemme uraa melkoisen läheltä. Tällaisen kokemuksen rintaäänellä voin sanoa, että Iskelmä-Finlandia-ehdokkaista yksi on ylitse muiden: Reijo Taipale!”

Myös Suksenia hehkutti Taipaletta: “Oikeita vastauksia on vain yksi: Reijo Taipale.”

Lukijat eivät tunnu uskovan, että Taipaleen sairaus auttaisi miestä mäessä väärin perustein.

“Ehdottomasti Reijo Taipale. Mielestäni sairaustapaus ei vaikuta mitenkään asiaan. Hän on pitkän linjan kestosuosikki”, Irene kirjoittaa.

Kotikatti pistäisi niin ikään rahansa Taipaleen puolesta likoon.

“Reijo Taipale ansaitsisi Iskelmä-Finlandian ehdottomasti, eikä hän sitä ainakaan mistään säälistä saisi, vaan ihan omasta työstään”.

Yölintu-yhtyeestä tuttu Simo Silmu päihitti äänestyksessä ennakkosuosikeiksi aiemmin povatut iskelmäkonkarit.

“Mielestäni Simo Silmu ansaitsee Iskelmä-Finlandian pitkäjänteisestä työstään musiikin parissa. Hän on luonut Yölinnun kanssa uraa yli kymmenen vuotta menestyksellisesti ja pärjää myöskin soolona omintakeisella tyylillään ja äänellään. Ja onhan se söpö poika…!”, Amatsoni hehkuttaa.

Monen äänestäjän mielestä valinta Grönin ja Taipaleen välillä tulee olemaan tiukka.

“Jos miettii, mitä kriteereitä Iskelmä-Finlandian voittajan tulisi täyttää, niin taitaa joukossa olla kaksi muihin nähden täysin ylivoimaista: Eino Grön ja Reijo Taipale. Minusta Eikka on selvästi ansioituneempi, mutta saattaa Reijo Taipale äskettäisen sairautensa johdosta viedä voiton. Ei tosin ilman mittavia ansioita hänkään”, Iivari pohtii.

P. Floyd -nimimerkki arvostaa Taipaleen isänmaallisuutta: “Taipaleen ja Grönin rinnalla nämä muut ovat vain kalpeita varjoja.”

Anneli Ikävalko
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1410084