Heinäkuussa satanut monin paikoin tavallista enemmän
24.7.2007 18:49
Heinäkuussa on Ilmatieteen laitoksen mukaan satanut tavanomaista runsaammin. Hellepäiviä on ollut vain puolet heinäkuun tyypillisestä määrästä.

Kuukauden päivä- ja kuukausisademäärät ovat olleet tähän mennessä tavanomaista runsaammat etenkin Kainuussa ja Etelä- ja Itä-Lapissa. Runsaita sateita on saatu myös Satakunnassa, Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Etelä-Savossa. Sen sijaan etelä- ja lounaisrannikolla sademäärät ovat jääneet tavanomaista pienemmiksi.

Juhannuksen jälkeen alkanut epävakainen sää on johtunut Pohjois-Atlantilta Länsi-Eurooppaan ja Skandinaviaan sekä Suomeen ulottuneista matalapaineista. Kolmen viikon mittainen matalapaine ei heinäkuussa ole täysin harvinaista.

Heinäkuu on keskilämpötiloiltaan hyvin lähellä pitkän ajan keskiarvoja.

Hellepäiviä on ollut tähän mennessä heinäkuussa vähän. Hellepäiviä on ollut eri paikoilla vain 0–3 kappaletta, kun tyypillisesti niitä on heinäkuussa 6–7 maan etelä- ja keskiosassa. Pohjois-Suomessa hellepäiviä on ollut 0–2, kun tyypillinen hellepäivien määrä on 2–4. Hellepäiviä ei ole odotettavissa myöskään loppuviikolla. (STT)
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/Hein%E4kuussa+satanut