Julkaistu: 19.7.2007 23:40

Noora Mattila,  helsingin sanomat

PORI. Paul Anka vain paranee vanhetessaan. Laulajatähti houkutteli Pori Jazzin pääkonserttien avaukseen tänään noin 15000 ihmistä, eivätkä he joutuneet pettymään: charmi ja vanhat hitit riittivät saamaan yleisön hurmokseen. Anka lämmitti yleisönsä tutuilla kappaleilla Diana ja Destiny. Faniensa villitsemiseksi hän vielä juoksi pientä siltaa pitkin yleisön keskelle.

Eturiviin tiensä raivasi myös Anja Numminen, joka oli katsomassa Ankaa lähes 50 vuotta sitten, vuonna 1959 Linnanmäellä. Sinä ikimuistoisena iltana Anka kutsui 19-vuotiaan Anjan lähelleen katsomon reunalle, tarttui kädestä ja lauloi suoraan hänelle.

Samaa flirttailua Anka harrasti myös tänään.

Koko päivä oli ikään kuin lämmittelyä Ankaa varten.

Konsertin aloitti Miles Davisin luottorumpalina tunnettu Al Foster yhtyeineen, jossa trumpettia soitti Eddie Henderson. Foster ei saanut aivan arvoistaan vastaanottoa: tiheä tihkusade sai yleisön rypemään omassa kurjuudessaan. Kymmenen minuuttia keikan alun jälkeen Jazz-kaupan sadeviitat olivat loppuneet hyllystä.

Fosterin jälkeen lavalle nousi brasilialainen laulaja-kitaristi ja kulttuuriministeri Gilberto Gil. Vahva latinalaisamerikkalainen tuulahdus toi lämpöä yleisöön. Lopulta sadekin lakkasi, ja soul-laulajatar Natalie Cole kohtasi suorastaan hartaan yleisön.

Tänään Kirjurinluodossa on nuorisopäivä: Eero Koivistoinen Music Societyn esitystä ryydittää räppäri Redrama. Päivä jatkuu India Arien persoonallisella soulilla ja The Rootsin kokeilevalla hiphopilla.

Viimeisenä esiintyvä Sly and The Family Stone tarjoaa yleisölle jännitysmomentin: huumeongelmien kanssa kamppaillut funk-legenda Sly Stone on vetänyt kiertueellaan ”mielenkiintoisia” keikkoja.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Paul+Anka+veti+Porin+Jazzeilla+kuninkaan/